Wikimedia Foundation elections/Board elections/2006/Candidates/fi

2006 johtokunnan valtuutettujen vaalit
Yhteisö


Tämän sivun kääntäminen on kesken. Katso englanninkielistä sivua.

Ehdokasasettelun säännöt

edit

Alla oleva suomenkielinen teksti on käännös alkuperäisestä englannninkielisestä versiosta, mikäli käännösten välillä on eroavuuksia, englanninkielinen versio on sitova.


Wikimedian johtokunnan valtuutettujen vaalin ehdokkaiden on esittäydyttävä tällä sivulla ennen 28. elokuuta 2006 klo 23:59 (UTC). Vähintään yksi valtuutettu tullaan valitsemaan kaudelle, joka loppuu heinäkuussa 2007.

Ehdokas hyväksytään, mikäli hänellä on yli 400 muokkausta ainakin yhdessä Wikimedian hankkeista. Muokkausten täytyy olla tehty samalla käyttäjänimellä, ja ensimäinen muokkaus täytyy olla vähintään 90 päivää ennen 1. elokuuta 2006 klo 00:00 (UTC). Ehdokkaiden tulee olla myös vähintään 18-vuotiaita. Ehdokkaiden tulee olla tietoisia siitä, että johtokunnan valtuutettujen paikat eivät ole palkallisia, eikä niissä saa päivärahoja. Valtuutettujen on oltava taloudellisesti kykeneviä hoitamaan toimensa luottamushenkilönä (mukaan lukien matkustus kansainvälisesti), ja heillä tulee olla mahdollisuus omistaa merkittävä osa ajastansa luottamustehtäväänsä.

Johtokunnan valtuutetun tehtävässä ei voi olla anonyymi, joten asetu ehdolle vain jos haluat antaa henkilöllisyytesi näkyviin. Ehdokkaiden tulee tunnistautua Essjaylle, Aphaialle, Datriolle tai jollekin muulle henkilölle, elleivät he ole tunnistautuneet jo edellisen vaalin yhteydessä. Ehdolle asettautuneisiin otetaan yhteyttä, ja heille kerrotaan lisätietoja. Vaalitoimitsijoiden vahvistamilla ehdokkailla on sana vahvistettu heidän nimensä perässä.

Asettautuessasi ehdokkaaksi ole hyvä, ja kopioi malli ja täytä se asiaankuuluvin tiedoin. Epätasapuolisten asemien välttämiseksi, ole hyvä, ja aseta ehdokkaaksiasettumisesi aakkosissa käyttäjänimesi kohdalle (aakkostus Unicode Collation Algorithm -algoritmin mukaan).

Voit lisätä ehdokkaksiasettumisesi millä tahansa kielellä, mutta on suositeltavaa, että kirjoitat sen myös englanniksi. Suosittelemme myös, että alkuperäiskieliset ehdokkaaksiasettumiset eivät ole tuhatta merkkiä pidempiä. Wikimedian vapaaehtoiset kääntäjät kääntävät tiedot muille kielille. Teemme parhaamme tarjotaksemme ne mahdollisimman monella kielellä, mutta emme voi taata niitä kaikilla kielillä. Mitä lyhytsanaisempi ja aikaisemmin lähetetty ehdokasesittely on, sitä todennäköisemmin se käännetään.

Lopuksi, lisää nimesi ja kieli tai kielet, joilla kirjoitit esittelytekstin pikanäkymä.

Esimerkki

edit

Kirjoita ehdokastietosi Ehdokkaat-kohtaan seuraavan mallin mukaisesti:

=== [[User:käyttäjänimi]] ===

{{Board candidate/fi
|käyttäjänimi=     YOUR_USER_NAME_ON_META
|koko nimi=
|asuinpaikka=
|ikä=
|käyttäjäsivut=    link(s) to your local page(s)...
|liittyi=           you are a contributor on a Wikimedia project since...
|hankkeet=         projects you are involved with...
|kielet=           languages in which you participate...
|muokkaukset=         link(s) to your contribution page(s)...
|ohjelma=
               explain your candidature here
               (suositus: alle 1000 merkkiä)
|kysyttävää
}}

Lista ehdokkaista

edit

Ehdokasasettelu on alkanut. Ehdokkaaksi voi asettua ennen 28. elokuuta 2006 klo 23:59 (UTC) toimimalla ylläolevien ohjeiden mukaan.

Ehdokkaat

edit
Lisää esittelysi aakkosjärjestyksen mukaiseen kohtaan.

Sinun tulee olla vähintään 18-vuotias asettuaksesi ehdokkaaksi.

Ehdokasesittelyjen kääntäminen on kesken.

Kaikki esittelyt ovat löydettävissä englanninkieliseltä sivulta.

edit candidates presentation

Election candidates 2006/AaronSw/Fi

Election candidates 2006/alex756/Fi

Käyttäjänimi ArnoLagrange
Koko nimi Arno Lagrange
 
Arno Lagrange
Asuinpaikka Bellegarde-du-Razès, Aude, Ranska
Ikä 50
Käyttäjäsivut eo:Vikipediisto:ArnoLagrange, fr:Utilisateur:ArnoLagrange, Hejmpaĝo (eo fr)
Wikimedia-hankkeissa mukana 19. joulukuuta 2002 lähtien
Hankkeet, joissa mukana eo:Vikipedio, fr:Wikipédia, meta, Vikifontoj (eo Wikisource), fr:Wiktionary,

Vikivortaro (eo:Wiktionary), en:Wiktionary

Kielet, joilla mukana esperanto, ranska, englanti, saksa (ja joskus muut kielet)
Linkit käyttäjän muokkauksiin eo, fr, en, de, meta, wikisource, eo:Wiktionary
Ehdokkaan esittely Olen ehdokas, joka ajaa Wikimedian johtokunnassa yhtäläisiä oikeuksia kaikille kielille. Jonkun on yritettävä luoda tie kaikille projekteille kaikilla kielillä, jotta nämä pääsevät osallistumaan keskusteluihin ja päätöksentekoon. Koska tällä hetkellä kaikki keskustelut ja päätökset tehdään amerikanenglannin kielellä, kieltä puhumattoman on mahdotonta ottaa osaan päätöksentekoon. Todellista monikielisyyttä ja jopa kansainvälisesti neutraalimpien kielten näkökulmaa tarvitaan ehdottomasti. +... +...
Jos kysyttävää kirjoita sivulle Kandidatiĝo por la Fidataro Wikipediassa esperanton kielellä


Election candidates 2006/Arnomane/Fi

Election candidates 2006/Charles Matthews/Fi

Election candidates 2006/Cimon Avaro/Fi

Election candidates 2006/Eloquence/Fi

Käyttäjänimi Evrik
Koko nimi Bruce Andersen
 
Bruce Andersen
Asuinpaikka Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat
Ikä 42
Käyttäjäsivut en:User:Evrik
Wikimedia-hankkeissa mukana July, 21 2005 with first recorded edit John Doe. First anon edit (Urbanization) on January 21, 2004
Hankkeet, joissa mukana commons, wikt, wikisource wikibooks, wikiquote and meta
Kielet, joilla mukana en, de and es
Linkit käyttäjän muokkauksiin en, es, de, commons ,wikt, wikisource, wikibooks, wikiquote and meta
Ehdokkaan esittely I am continually amazed by the things I see at wikipedia and its sister projects. My first experience with computers was programming simple games using punch tape, and the on an Apple_II_Plus. I got my first email account in 1986 and started poking around on newsgroups, MUDs and the Internet shortly after. I see the wikis as a great example of the possibilities of the Internet to disseminate knowledge and to build civil society.

As a board member, the issues I would focus on issues in three broad areas:

1. Building community

  • Peer review is what makes wikipedia great. Petty infighting is aggravating and drives people away. I would work on ways to prevent conflicts
  • Admins and sysops are a great group of people. We need to promote their work by improving the ways they are selected
  • Promote communities of individuals with interest and expertise in specific topics. This in turn will improve article quality.

2. Promoting articles that expand knowledge, are accurate and fair

  • Promoting interlanguage coordination – reducing the difference between articles in different languages and strengthening the projects with a smaller number of articles by making translations easier.
  • Building partnerships with verified resources (encyclopedias, dictionaries, etc.) to improve the accuracy of articles and improving the reliability the information
  • Promoting groups of technical experts in key areas (like copyright issues). Improving the brain trust involved in key issues will help with reducing conflicts between contributors.

3. Building a strong financial base for the foundation

  • Increase the financial stability by expanding the donor base of the foundation. This includes promotion of an endowment.
  • Work to recruit volunteers and donors to the foundation and acknowledgement of those donors.
  • Explore ways that we can use technology to improve how information is delivered.
  • Build our technical infrastructure

I have the experience in non-profit management and the technical knowledge to contribute to the wikimedia foundation.

Jos kysyttävää en:User talk:Evrik


Election candidates 2006/Improv/Fi

Käyttäjänimi Kelly Martin
Koko nimi Kelly Martin
 
Asuinpaikka Niles, Illinois, Yhdysvallat
Ikä Tarpeeksi vanha
Käyttäjäsivut enwiki, dewiki (enemmän tai vähemmän), Commons, meta
Wikimedia-hankkeissa mukana joulukuusta 2004 lähtien
Hankkeet, joissa mukana enwiki, commons, meta (silloin tällöin)
Kielet, joilla mukana englannin kieli - osaan myös saksaa, mutta en tarpeeksi hyvin osallistuakseni
Linkit käyttäjän muokkauksiin enwiki, commons, meta
Ehdokkaan esittely Olen pyrkimässä johtokunnan valtuutetuksi, koska ihmiset, joiden mielipiteisiin luotan ovat rohkaisseet minua tekemään niin. En aikonut tehdä niin, mutta kun ihmiset, joihin luotan lähestyvät minua pyytämällä tekemään jotakin, otan heidän pyyntönsä vakavasti.

Ohjelmani / tavoitteeni:

  • varmistaa Säätiön pysyminen tilivelvollisena tukijoileen ja käyttäjilleen;
  • rakentaa perusrakenne, jota tarvitsemme vastaamaan Wikipedian julkisuudessa saaman huomion massiivista kasvua
  • kehittää yhteydenpitoa Säätiön kanssa, Säätiön ja projektien välillä, sekä projektien ja MediaWikin kehittäjien välillä;
  • hankkia vapaaehtoisia, ja tarvittaessa henkilökuntaa, varmistamaan, että asiat, jotka on tehtävä tehdään kunnolla ja ajallaan;
  • toimia yhdessä muiden tahojen kanssa, jotka kunnioittavat perusperiaatteitamme ja avustavat tehtävässämme; sekä
  • tehdä työtä kohtuullisen kasvun ja taloudellisen ylläpitokyvyn eteen järkevällä aikavälillä
Jos kysyttävää kirjoita englanninkielisen Wikipedian keskustelusivulleni


Election candidates 2006/Kim Bruning/Fi

Käyttäjänimi Linuxbeak
Koko nimi Alex Schenck
Asuinpaikka North Scituate, Rhode Island, Yhdysvallat
Ikä 19
Käyttäjäsivut enwiki, Commons, meta
Wikimedia-hankkeissa mukana maaliskuusta 2005 lähtien
Hankkeet, joissa mukana enwiki, commons (satunnaisesti, ja yleensä kirjautumattomana), meta
Kielet, joilla mukana englanti - osaan myös lukea ja puhua ranskaa (pienin vaikeuksin) sekä lukea jotenkunten saksaa
Linkit käyttäjän muokkauksiin enwiki, commons, meta
Ehdokkaan esittely Olen pyrkimässä johtokunnan valtuutetuksi, koska tunnen että johtokunta tarvitsee "(hankkeeseen) osallistuvampaa" jäsentä ymmärtääkseen paremmin sekä hallitakseen nopeasti kehittyvän Wikimedian ympäristöä. Wikipedian byrokraattina, IRC-ryhmän yhteyshenkilönä sekä Wikipedian kokeneena osanottajana, ajattelen, että voisin tarjota johtokuntaan tuoretta, positiivista energiaa.

Ohjelmani / tavoitteeni:

  • ajaa Wikimedia-hankkeiden käyttäjien asioita niissä tapauksissa, jotka vaativat johtokunnan huomiota;
  • auttaa hahmottamaan kuinka muu maailma katsoo Wikimedian hankkeita jotta yleinen innostus laajenee;
  • tarjota "ihmisläheisemmän" näkökulman johtokuntaan;
  • tehdä projekteista tuottavampia vähentämällä ylimääräistä byrokratiaa;
  • vahvistaa Wikimediaa, ja erityisesti Wikipediaa, tavoitteessamme rakentaa tietosanakirja
  • tarjota ideoita sekä ehdotuksia kuin putkesta työntämällä
Jos kysyttävää kirjoita englanninkielisen Wikipedian keskustelusivulleni


Election candidates 2006/Mindspillage/Fi

Election candidates 2006/Oscar/Fi

Käyttäjänimi Ross.Hedvicek
Koko nimi Ross Hedvicek
Asuinpaikka lähellä Tampaa, Florida
Ikä yli 50
Käyttäjäsivut http://en.wikipedia.org/wiki/User:Ross.Hedvicek sekä http://cs.wikipedia.org/wiki/Ross_Hedvicek
Wikimedia-hankkeissa mukana tällä, oikealla nimellä maaliskuusta 2006, muuten alkuvuodesta 2004, paitsi tsekinkielisessä wikissä 1. tammikuuta 2006 lähtien
Hankkeet, joissa mukana http://en.wikipedia.org/wiki/User:Ross.Hedvicek
Kielet, joilla mukana englannin, tsekin ja kroatian kieli
Linkit käyttäjän muokkauksiin http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Contributions/Ross.Hedvicek sekä http://cs.wikipedia.org/w/index.php?title=Speci%C3%A1ln%C3%AD:Contributions&offset=20060101171538&limit=50&target=Rosta
Ehdokkaan esittely Mielestäni Wikipedian hallinnossa on joitakin vakavia ongelmia ja haluan auttaa (jos minut valitaan) näiden ongelmien ratkaisemisessa.
Jos kysyttävää User_talk:Ross.Hedvicek


Election candidates 2006/UninvitedCompany/Fi

Election candidates 2006/Zuirdj/Fi